Jälkikuvan arkisto
Mira Lehtinen halusi päättää itse, millaisena hänet nähtiin
Jarkko Salonen | Lystikkälän Sanomat
Mira Lehtinen nauraa keittiön pöydän ääressä puulusikka kädessään. Puseron hihassa on vaalea tahra, pöydällä kulho. Hän on juuri kääntänyt päätään kameraa kohti. Toinen silmä on melkein kiinni.
Kuvan otti hänen sisarensa Outi Lehtinen heidän äitinsä keittiössä. Mira leipoi kakkua. Outi ei enää muista, millaista.
Mainoskuvissa Miralta pyydettiin usein pientä, hallittua hymyä. Meikkaajana ja stylistinä hänen kanssaan työskennellyt Tiina Saarni muistaa toisenlaisen naurun: kovan, pää taakse heitettynä.
Outi muistaa myös kunnianhimon. Mira halusi tehdä mallintöitä tosissaan. Hän tavoitteli uusia toimeksiantoja, tarkisti laskunsa ja huomasi, jos kuvien käytöstä puhuttiin toisin kuin sopimuspaperissa luki. Sisar sai kuulla sekä onnistumisista että maksukiistoista.
– Kun se suuttui, kaikki saivat tietää miksi, Outi sanoo.
Saarni muistaa kuvauspäivän, jonka aikana asiakkaan toiveet vaihtuivat niin monta kertaa, että Miran hiukset avattiin, sidottiin ja avattiin uudelleen. Mira ilmoitti lopulta, että seuraavat takut saisi selvittää joku muu.
Toisella kertaa meikissä puhuttiin hänestä kuin hän ei olisi ollut paikalla. Kun joku ehdotti, että ”tehdään tästä vähän pehmeämpi”, Mira katsoi peilin kautta ja vastasi: ”Tämä istuu tässä.”
Saarni pitää Miran kiinnostusta kuvien käyttöön ennen kaikkea ammattina. Kysymykset eivät aina loppuneet kuvauspäivään. Mira saattoi palata myöhemmin selvittämään, missä versiossa hänen kuvaansa käytettiin.
Mainostuotannon silloiselle tuotantoassistentille Markus Lehdolle kysymykset olivat toisinaan hankalia. Hän yritti saada päivän aikataulun pitämään. Mira saattoi juuri ennen kuvausta huomata, että työlistassa ja sopimuksessa olivat eri käyttöajat.
Lehto muistaa myös kerran, jolloin Mira oli itse väärässä. Tämä väitti kuvan kansikäytöstä sovitun, kunnes alkuperäinen paperi löytyi. Mira luki sen, myönsi asian ja oli hetken vaiti ennen työn jatkamista.
– Se pystyi pitämään kiinni asiasta silloinkin kun oli väärässä, Lehto sanoo.
Muutamaa kuukautta ennen katoamistaan Mira lähti venyneestä kuvauksesta, koska hänellä oli toinen meno. Sovittu työpäivä oli jo ylittynyt lähes tunnilla. Lehto piti häntä silloin jälleen hankalana. Nyt hän kertoo muistosta lounastapaamisessa ja muistuttaa itse joutuvansa lähtemään kahdelta, kuten oli töissä luvannut.
Mira Lehtinen oli 24-vuotias kadotessaan syksyllä 2002. Hän oli puhunut ulkomaille lähtemisestä ja suuremmista töistä. Outin mukaan toive oli todellinen. Sovittua lähtöä se ei vielä merkinnyt.
– Uskon, että se halusi lähteä joskus. En usko, että se olisi lähtenyt niin kuin se katosi, Outi sanoo.
Poliisi ilmoitti 3. marraskuuta tutkivansa katoamista mahdollisena henkirikoksena. Miran kuvat ovat osa tutkinnassa tarkasteltavaa vanhaa kuva-aineistoa. Hänen ruumistaan ei ole löydetty.
Viidestä murhasta ja Vilma Koskiseen kohdistuneesta murhayrityksestä epäillyllä Tero Niemelällä on poliisin mukaan ollut henkilökohtainen suhde Miraan. Poliisi tutkii myös heidän erimielisyyttään Miran kuvien säilyttämisestä ja hallinnasta. Niemelä ei ole tunnustanut Miran surmaa. Erimielisyydestä ei ole vahvistettu surman motiivia, eikä Miran kohtaloa ole ratkaistu.
Outi on säilyttänyt sisarensa kirjeitä, leikkeitä ja valokuvia. Hän haluaa, että myös niiden tavalliselle sisällölle jää tilaa. Yhdessä kirjeessä Mira valittaa hotellin aamiaisesta ja pyytää unohtamaansa puhelinnumeroa. Joskus hän saattoi soittaa sisarelleen yöllä nähtyään kadulla heidän lapsuutensa koiraa muistuttavan koiran.
Outia väsyttää ajatus, että jokaisen muiston pitäisi kertoa jotakin tulevasta katoamisesta.
– Niin kuin kaikki ennen katoamista olisi ollut ennusmerkkiä. Ei ollut.
Yhdessä kirjeessä Mira kertoo saaneensa työn, jota oli tavoitellut kuukausia. Hän kirjoittaa siitä sisarelleen. Hän on ylpeä itsestään.