Luku 10

Poliisin tiedote tuli toimituksen uutisseurantaan torstaina vähän ennen kahta.

Miehen kuolemaa tutkitaan henkirikoksena.

Jarkko avasi tiedotteen, luki sen kahdesti ja vilkaisi kelloa. Poliisi kertoi vainajan löytyneen yksityisasunnosta Lystikkälässä ja tutkivansa kuolemaa henkirikoksena. Tapahtumista pyydettiin havaintoja. Uhrin nimeä ei kerrottu eikä tekotapaa kommentoitu.

Hän kopioi perustiedot toimituksen seurantaan ja jätti asian siihen.

Toimituksessa joku kysyi, oliko tapauksessa mitään erikoista.

– Ei vielä, Jarkko sanoi.

Hän palasi kaupungin talousarviojuttuun, jonka piti olla verkossa ennen kolmea.

Sellaisia työpäivät tavallisesti olivat. Uutisseuranta työnsi pöydälle poliisin tiedotteita, oikeuden päätöksiä, kaupungin kokouksia ja joskus jotain, joka näytti ensin pieneltä mutta alkoi kasvaa vasta toisen puhelun jälkeen. Jarkko oli oppinut olemaan rakastumatta ensimmäiseen versioon tapahtumista.

Vuonna 2014 onnistuminen oli usein tuntunut siltä, että ehti nähdä kuvion ennen muita ja sai sen verkkoon ennen kuin joku sulki oven.

Myöhemmin iltapäivällä puhelin värähti pöydällä. Näytöllä oli nimi, jonka Jarkko tunsi vuosien takaa mallitoimistojen, yökerhojen kampanjailtojen ja kuvaajien verkostoista. Lähde ei ollut poliisi eikä ihminen, jonka sanaa olisi voinut painaa lehteen sellaisenaan. Hän tiesi yleensä nopeasti, mitä mallimaailmassa liikkui, ja joskus yhtä nopeasti myös sen, mitä siellä vasta luultiin tapahtuneen.

Jarkko vastasi.

– Salonen.

– Sä varmaan seuraat sitä kuollutta miestä.

– Jos tarkoitat poliisin tämänpäiväistä tiedotetta, seuraan.

– Se on Aleksi Mäkinen.

Nimi ei sanonut Jarkolle heti mitään.

– Mistä tiedät?

– Täällä se tiedetään jo. Aleksi oli KASVOISSA nyt syyskuussa.

Jarkko otti kynän.

– Kuka sen on vahvistanut?

– En mä sulle sitä voi antaa. Mutta nimi on oikea.

– Oliko mukana tapahtumassa mallina?

– Oli. Mainosta ja fitnessiä. Katso niiden sivuilta.

Puhelu ei kestänyt kahta minuuttia. Jarkko kirjoitti nimen muistivihkonsa reunaan eikä vienyt sitä toimitusjärjestelmään.

KASVOT 2018:n sivut olivat yhä verkossa, vaikka tapahtuma oli päättynyt sunnuntaina. Jarkko löysi osallistujahaun ja syötti nimeksi Mäkinen. Aleksi tuli vastaan ensimmäisellä sivulla: tapahtuman virallinen osallistuja, mainos- ja fitnessmalli. Kuvan alla oli lyhyt esittely ja linkki ammatilliseen profiiliin.

Jarkko avasi sen uuteen välilehteen. Kampanjoita, urheilullisia mainoskuvia, muutama yritysyhteistyö. Ei mitään, mikä olisi yksin tehnyt miehestä rikosuutista kiinnostavamman. Julkinen profiili kertoi, miltä Aleksin ura näytti ulospäin: kuvauksia, asiakkuuksia, tapahtumaesiintymisiä, huolellisesti valittuja kuvia. Ei sitä, kuka oli odottanut häntä kotiin tai mitä hän oli aikonut tehdä seuraavaksi.

Jarkko tallensi osallistujasivun linkin ja otti siitä kuvakaappauksen toimituksen arkistoon. Sen jälkeen hän etsi edustajan numeron ja soitti.

Ensimmäiseen puheluun ei vastattu. Toisella kerralla linjalle tuli nainen, joka esitteli itsensä Aleksin ammatilliseksi edustajaksi.

Jarkko kertoi nimensä ja lehtensä.

– Minulla on tieto, että poliisin tämänpäiväinen henkirikostutkinta koskee Aleksi Mäkistä. En julkaise nimeä ilman varmistusta.

Toisessa päässä tuli hiljaista.

– En voi kommentoida poliisin tutkintaa.

– En pyydä kommentoimaan sitä. Aleksin KASVOT-osallistuminen on julkinen. Hänen profiilinsa on edelleen tapahtuman sivuilla. Tarvitsen vahvistuksen siihen, että kuollut henkilö on hän.

Nainen vaikeni uudelleen, tällä kertaa lyhyemmäksi aikaa.

– Kyllä, kyse on Aleksista.

Jarkko kirjoitti nimen viereen: vahvistettu.

– Oliko hän edelleen teidän edustettavanne?

– Oli.

– Mainos- ja fitnessmalli?

– Kyllä.

– Haluatteko kommentoida hänen kuolemaansa tai viime päiviään?

– En. Enkä hänen yksityiselämäänsä.

– Selvä.

Ennen puhelun loppua nainen mainitsi Aleksin kumppanin, Emilia Rannan, ja sanoi voivansa tarvittaessa välittää tälle Jarkon yhteystiedot.

Jarkko oli jo lopettamassa, kun katse osui KASVOT-välilehteen.

Aleksi Mäkinen. KASVOT 2018.

Ajatus oli siinä heti, kun kaksi varmistettua tietoa asettuivat rinnakkain.

Vuonna 2014 Jenni Haapala oli osallistunut KASVOT-tapahtumaan. Kaisa Lehtola ei ollut, mutta hänen vanhoja kampanjakuviaan oli kulkenut saman tapahtumakokonaisuuden aineistoissa. Jarkko oli rakentanut niiden ja poliisilähteeltä saamansa tiedon varaan jutun mahdollisesta samasta tekijästä. Sen jälkeen Johanna Korpela oli lakannut puhumasta hänelle muuten kuin virallisesti.

Neljä vuotta ilman yhtäkään epävirallista taustapuhelua.

Vuoden 2014 juttu ei ollut ollut kokonaan väärä, ja juuri siksi välirikko oli hankala. Jarkko oli saanut vahvan tiedon siitä, että poliisi piti murhien yhteyttä mahdollisena, ja vienyt päätelmän julkisuuteen ennen kuin tutkinta halusi sen sinne. Sitä seurasivat vihjetulva, sarjamurhaajapuhe ja Johannan täydellinen sulkeutuminen. Jarkko oli saanut uutisensa ja menettänyt samalla lähteen, joka oli vuosia auttanut häntä hahmottamaan, missä virallinen tiedote loppui ja todellinen tutkinta alkoi.

Hän ei vieläkään pitänyt vanhaa julkaisua yksiselitteisesti virheenä. Mutta hän tiesi nyt paremmin, että otsikon jälkeen seuraukset jäivät muidenkin kannettaviksi.

Nyt poliisi tutki murhattua mallia, joka oli juuri osallistunut uuteen KASVOT-tapahtumaan.

Ja tällä kertaa uhri oli mies.

Jos Aleksi kuului samaan sarjaan, neljän vuoden takainen kuva nuoria naismalleja valitsevasta tekijästä hajosi yhdellä nimellä. Yhdistävä asia ei silloin voinut olla sukupuoli eikä sellainen mallimaailman alalaji, johon julkinen keskustelu oli vuonna 2014 nopeasti tarttunut.

Jokin muu voisi yhdistää heitä.

Tai Aleksin murhalla ei ollut mitään tekemistä Jennin ja Kaisan kanssa.

Jarkko sulki ammatillisen profiilin, mutta jätti KASVOT-sivun auki.

Päivi oli uutispäällikön pöydän ääressä käymässä läpi seuraavan päivän printtisivua. Jarkko odotti, että tämä lopetti puhelunsa.

– Sillä henkirikoksella on nimi, hän sanoi.

Päivi nosti katseensa.

– Kenellä?

– Aleksi Mäkinen. Kaksikymmentäyhdeksän. Mainos- ja fitnessmalli. Oli KASVOT 2018:ssa.

– Miten vahva?

– Ensimmäinen tieto vanhalta mallipuolen lähteeltä. Löysin julkisen osallistujaprofiilin. Ammatillinen edustaja vahvisti henkilöllisyyden ja työn.

Päivi nyökkäsi.

– Mitä poliisi vahvistaa?

– Henkirikostutkinnan. Ei nimeä ainakaan vielä.

Jarkko laski vihkonsa pöydälle.

– Ja ennen kuin kysyt: KASVOT tekee tästä mahdollisen jatkon vuoden 2014 jutulle. Jenni oli mukana. Kaisan kuvat kulkivat sen kautta.

Päivin katse pysyi Jarkossa.

– Mahdollisen.

– Niin. Ei julkaistavan. Ei vielä.

Aikaisemmin Päivin olisi pitänyt sanoa se hänelle.

Nyt tämä veti vihkon lähemmäs ja katsoi merkintöjä.

– Ensimmäiseen juttuun nimi, jos varmennus kestää. Työ. KASVOT-osallistuminen neutraalisti. Poliisin tiedot. Ja joku, joka tuntee hänet muuten kuin kuvista.

– Edustaja ei puhu yksityisestä.

– Läheiset?

– En ala soitella numeroita läpi tänään sen perusteella, mitä mallipiireissä kiertää.

– Hyvä.

Jarkko otti vihkon takaisin.

Hän soitti Aleksin edustajalle vielä kerran ja pyysi tätä välittämään yhteydenottopyynnön Emilia Rannalle. Hän ei pyytänyt numeroa. Hän antoi omansa ja jätti Emilialle päätöksen siitä, ottaisiko tämä yhteyttä.

Torstai-iltana mitään ei kuulunut.

Jarkko käytti viimeisen tunnin Aleksin julkiseen taustaan. Hän ei lähtenyt vuoden 2014 kansioihin eikä avannut vanhoja vihkojaan, vaikka tiesi tarkalleen, missä ne toimituksen arkistokaapissa olivat. Hän kävi läpi Aleksin ammatilliset sivut, viimeisimmät julkiset kampanjamerkinnät ja KASVOT-osallistumisen. Samat tiedot alkoivat toistua eri lähteissä ilman että niistä syntyi mitään rikokseen viittaavaa.

Jos Jarkko kirjoittaisi yhteydestä liian aikaisin, lukijat tekisivät loput itse. Vuoden 2014 jälkeen hänen ei tarvinnut arvailla, miten nopeasti se tapahtuisi.

Perjantaiaamuna Jarkko oli toimituksessa vähän kahdeksan jälkeen. Hän avasi luonnoksen, jossa oli toistaiseksi enemmän aukkoja kuin tekstiä, tarkisti poliisin tiedotteen uudelleen ja palasi KASVOT-profiiliin. Sivulla Aleksi hymyili kameraan kuvassa, jonka tehtävä oli tehdä hänen ammatillisesta profiilistaan mahdollisimman nopeasti ymmärrettävä: nimi, kasvot, vartalo, työn laji.

Rikosuutiseen hänestä oli vaarassa jäädä vielä vähemmän. Ammatti, ikä ja tapahtumaosallistuminen olivat helppoja faktoja, mutta juuri ne myös litistivät ihmisen nopeasti tunnistettavaksi tyypiksi. Jarkko tarvitsi ensimmäiseen uutiseen jotakin, joka kertoi Aleksin elämästä ilman että suru muuttui koristeeksi tai yksityisyys jutun raaka-aineeksi.

Puhelin soi vähän kymmenen jälkeen.

– Jarkko Salonen.

– Emilia Ranta tässä. Aleksin edustaja antoi numerosi.

– Kiitos kun soitit. Olen pahoillani Aleksin kuolemasta.

Emilia ei vastannut siihen heti.

– Mitä sä haluat tietää?

Jarkko kertoi tekevänsä Lystikkälän Sanomille ensimmäistä varmennettua uutista Aleksista. Hän ei kysynyt rikospaikasta eikä pyytänyt Emiliaa arvioimaan poliisin tutkintaa.

– Haluan kertoa, kuka Aleksi oli ja mitä hän teki. Ja jos sopii, että olitte yhdessä.

– Sopii. Kumppani on oikea sana.

Jarkko kirjoitti sen ylös.

Aleksi oli tehnyt mainos- ja fitnessmallin töitä useita vuosia, mutta suunnitteli niiden rinnalle valmennusta. Hän oli ilmoittautunut talveksi koulutukseen ja puhunut siitä, että voisi keväällä ottaa ensimmäisiä vakiasiakkaita.

– Mallityöt olisivat jatkuneet, Emilia sanoi. – Valmennuksesta piti kasvaa niiden rinnalle toinen työ.

Siinä oli Jarkolle uutiseen riittävä yksityiskohta: tulevaisuus, jota Aleksi oli ehtinyt järjestää konkreettisesti. Jarkko kysyi vielä tulevista töistä, mutta ei lähtenyt keräämään yksityisiä suunnitelmia vain siksi, että ne tekisivät jutusta tunteellisemman.

Kun keskustelu oli loppumassa, Jarkko kysyi keskiviikosta.

– Puhuitteko keskiviikkona?

– Iltapäivällä. Vähän ennen neljää.

– Sanoiko Aleksi, mitä aikoi tehdä illalla?

– Sillä oli joku KASVOTiin liittyvä kuva-asia vielä hoidettavana. Tapahtuma oli jo loppu, mutta jotain jälkityötä oli kesken.

Jarkko kirjoitti KASVOT-sanan erilleen muista merkinnöistä.

– Tiedätkö, kenen kanssa?

– En. Enkä tiedä, oliko se tapaaminen vai sähköposti vai mitä. Aleksi ei tehnyt siitä mitään numeroa.

– Mainitsiko hän ongelmia sen kanssa?

– Ei. Se oli työasia.

Jarkko jätti kysymykset siihen. Emilia ei tiennyt, miten asia oli tarkoitus hoitaa.

Puhelun jälkeen hän lisäsi luonnokseen valmennussuunnitelman ja Emilian luvalla tiedon kumppanista. KASVOT-osallistuminen sai oman neutraalin taustakappaleensa. Keskiviikkoillan keskeneräinen kuva-asia jäi muistiinpanoihin.

Jarkko avasi tyhjän tiedoston ja kirjoitti otsikoksi vain: 2014.

Sen alle hän kirjoitti kolme nimeä.

Jenni Haapala.

Kaisa Lehtola.

Aleksi Mäkinen.

Kolme uhria. Kaksi KASVOT-tapahtumaa. Neljä vuotta hiljaisuutta välissä.

Sitten hän sulki tiedoston tallentamatta.

Vanhojen muistiinpanojen penkominen ehtisi myöhemmin. Ennen ensimmäisen jutun julkaisemista hän tarvitsi vastauksen yhteen kysymykseen.

Johanna Korpelan numero oli edelleen hänen puhelimessaan.

Jarkko ei ollut soittanut siihen neljään vuoteen.

Perjantai-iltapäivällä, kun jutun muut varmennukset olivat koossa, hän painoi nimeä.

Hän olisi voinut soittaa poliisin viestintään ja pyytää saman virallisen vastauksen päivystäjältä. Mutta kysymys koski nimenomaan vuoden 2014 murhia, ja niiden tutkinnan kasvot olivat olleet Johanna. Jarkko halusi vastauksen ihmiseltä, joka tiesi täsmälleen, mitä hän kysyi.

Johanna vastasi kolmannen hälytysäänen jälkeen.

– Korpela.

– Jarkko Salonen, Lystikkälän Sanomat.

Lyhyt tauko.

– Niin.

Ei tervehdystä, ei kysymystä kuulumisista. Jarkko ei ollut odottanut kumpaakaan.

– Kysyn Aleksi Mäkisen henkirikostutkinnasta. Tutkiiko poliisi mahdollista yhteyttä hänen murhansa sekä Jenni Haapalan ja Kaisa Lehtolan vuoden 2014 murhien välillä?

Johannan vastaus tuli ilman kiertelyä.

– Poliisi tutkii Aleksi Mäkisen kuolemaa henkirikoksena. Tässä vaiheessa emme vahvista yhteyttä vuoden 2014 tapauksiin.

– Selvä. Saanko käyttää vastausta nimelläsi?

– Saat.

– Kiitos.

– Hei.

Puhelu loppui siihen.

Jarkko ei kysynyt, tarkoittiko tässä vaiheessa sitä, että yhteyttä jo tutkittiin. Hän ei yrittänyt saada Johannaa muotoilemaan vastausta toisin eikä kuunnellut jälkikäteen taukoja tai äänensävyä salakielenä.

Neljä vuotta aiemmin Jarkko olisi pitänyt juuri tuollaista vastausta syynä kaivaa kovempaa ennen julkaisua. Nytkin vaisto sanoi samaa: KASVOT, kolme nimeä, uusi murha heti tapahtuman jälkeen. Emilia oli vielä lisännyt keskiviikkoiltaan keskeneräisen kuva-asian.

Jarkko palasi uutisluonnokseen ja tarkisti jokaisen väitteen lähteen. Henkirikostutkinta: poliisi. Henkilöllisyys: vanha lähde ja ammatillinen edustaja. Ammatti ja KASVOT-osallistuminen: julkinen tapahtuma-aineisto ja edustaja. Emilia kumppanina ja valmennussuunnitelma: Emilia itse.

Vuoden 2014 yhteyden kohdalla sarake jäi tyhjäksi.

Päivi tuli hänen pöytänsä viereen vähän ennen julkaisua.

– Otsikko?

Jarkko käänsi näytön hieman tätä kohti.

KASVOT-tapahtumaan osallistunut malli löydettiin kuolleena

Päivi luki jutun alun, vieritti alemmas ja pysähtyi KASVOT-kappaleeseen. Sitten hän katsoi Jarkkoa.

– Aiotko ottaa vuoden 2014 mukaan?

Kysymys oli rauhallinen. Ei varoitus.

Jarkko vilkaisi selaimen välilehteä, jossa vuoden 2018 osallistujasivu oli edelleen auki.

– En tähän.

– Vaikka epäilet yhteyttä?

– Epäilen.

Päivi odotti.

Jarkko tiesi, millaisen jutun hän voisi tehdä, jos antaisi epäilylle yhden askeleen enemmän kuin sillä oli oikeus ottaa. Vuoden 2014 murhat. KASVOT. Uusi uhri. Mies, joka rikkoi vanhan tekijäkuvan. Otsikko olisi syntynyt helposti, ja sen jälkeen koko kaupunki olisi alkanut etsiä yhteyttä hänen puolestaan.

Mutta tällä kertaa hänellä ei ollut poliisilähdettä sanomassa, että tutkinnassa pidettiin tekoja saman ihmisen tekeminä. Hänellä oli oma muistinsa, julkiset tiedot ja yhteys, joka saattoi osoittautua myöhemmin joksikin muuksi kuin miltä se nyt näytti.

– En tiedä sitä vielä, Jarkko sanoi. – Siksi se ei mene tähän.

Päivi nyökkäsi ja työnsi näytön takaisin häntä kohti.

– Julkaise.

Jarkko teki viimeisen tarkistuksen ja painoi julkaisupainiketta.

Hetkeä myöhemmin uutinen ilmestyi Lystikkälän Sanomien verkkoon.

KASVOT-tapahtumaan osallistunut malli löydettiin kuolleena