Luku 22

Keskusarkiston viesti tuli keskiviikkoaamuna kello 9.17.

Jarkko huomasi lähettäjän ennen otsikkoa ja avasi viestin saman tien.

Vaskilahden yritysarkiston välittämän hakupyynnön mukainen vuoden 2014 vastaanotto- ja palautusasiakirja on paikannettu alkuperäisestä säilytyserästä. Asiakirja on käytettävissä tutkittavaksi keskusarkiston asiakastilassa. Henkilö- ja sopimustietojen vuoksi alkuperäistä ei toimiteta sähköpostitse. Varmennettu jäljennös voidaan luovuttaa käyttöarvion jälkeen.

Viestissä oli sama hakupyynnön numero, jonka Hanna Vuorinen oli maanantaina näyttänyt Jarkolle Vaskilahdessa.

Ei nimeä.

Ei kuvausta siitä, kuka oli allekirjoittanut paperin tai mitä työtehtäviä siihen oli merkitty.

Vain tieto siitä, että asiakirja oli olemassa.

Jarkko avasi taustamuistionsa.

2018 – varma.

2023 – varma.

2014 – yhteys olemassa, tehtävä osoittamatta.

Hän oli katsonut samoja kolmea riviä useita kertoja viikon aikana eikä ollut pystynyt muuttamaan viimeistä. Vuoden 2014 laskutuserittely kertoi yrityksestä, erätunnuksesta ja teknisestä työpaketista. Teron nimi oli vanhassa alihankintakerroksessa, mutta se ei sitonut miestä juuri siihen aineistoerään, joka oli nyt löytynyt vuoden 2023 luovutusluettelon kautta.

Yhdeksän vuotta aikaisemmin sama ero olisi ollut helppo hukata kymmenien nimien ja yritysten sekaan.

Nyt Jarkko tiesi, mitä paperia hänen piti etsiä.

Hän vastasi keskusarkistolle tulevansa ennen puoltapäivää ja käveli Päivin pöydän luo.

– Se löytyi.

Päivi nosti katseensa näytöltä.

– Mikä?

– Vuoden neljätoista vastaanotto- ja palautuskuittaus. Alkuperäinen.

Päivi katsoi hetken Jarkon kasvoja eikä innostunut hänen puolestaan.

– Ja sisältö?

– Ei kerrottu.

– Hyvä.

– Hyvä?

– Ainakin sinä menet katsomaan asiakirjaa etkä sähköpostia, jossa joku kertoo, mitä siinä lukee.

Jarkko nyökkäsi.

– Lähden Loisteeseen.

Päivi käänsi tuolinsa takaisin näyttöä kohti.

– Tuo paperi takaisin vasta sen jälkeen kun tiedät, mistä se on tullut.

– Paperia en tuo. Toivottavasti kopion.

– Vielä parempi.

Jarkko haki takkinsa.

Matkalla Loisteeseen kaupunki ehti vaihtua useamman kerran. Toimituksen ympärillä liikenne kulki tiheänä, rakennusten kivijalat olivat täynnä liikkeitä ja kahviloita ja jalkakäytävillä ihmiset vaihtoivat suuntaa viime hetkellä toistensa lomitse. Loisteessa rytmi oli toinen. Julkisten rakennusten ympärillä oli enemmän tyhjää tilaa, sisäänkäynnit näkyivät kauempaa ja ihmiset kulkivat ovista määrätietoisemmin kuin keskustan läpi.

Keskusarkisto ei muistuttanut Kuvarinnettä.

Kuvarinteessä laatikot, tiedostot ja käyttöoikeudet olivat keskellä käynnissä olevaa työtä. Siellä aineisto liikkui, siitä tehtiin teknisiä versioita ja sitä valmisteltiin siirrettäväksi eteenpäin. Loisteessa liike oli hitaampaa. Vastaanoton takana oli lukollisia ovia, asiakastilassa matalia pöytiä ja näyttöjä, ja seinällä ohje, jossa ensimmäinen kielto koski alkuperäisten asiakirjojen järjestyksen muuttamista.

Jarkko ilmoittautui nimellään ja hakupyynnön numerolla.

Asiakaspalvelun työntekijä tarkisti pyynnön koneelta.

– Tässä on käyttörajaus henkilötietojen vuoksi, hän sanoi. – Saat tutkia asiakirjan ja siihen liittyvät luettelot tässä tilassa. Kopio menee erikseen varmennukseen ennen luovutusta.

– Saanko tehdä muistiinpanoja?

– Saat. Valokuvaamisesta sovitaan asiakirjakohtaisesti. Tästä ei tarvitse ottaa omaa kuvaa, jos varmennettu jäljennös voidaan luovuttaa.

– Mieluummin niin.

Työntekijä pyysi häntä odottamaan.

Jarkko avasi kannettavan mutta ei tehnyt sillä mitään. Hän katsoi sen sijaan lasiseinän takana olevaa suljettua ovea, jonka taakse työntekijä oli kadonnut.

Työntekijä palasi ohuen vaalean kansion kanssa. Hän laski sen pöydälle, avasi oikean kohdan ja jätti viereen asiakirjatelineen.

– Tämä on alkuperäinen, hän sanoi. – Ennen sisältöä käydään tunnistetiedot läpi, koska hakupyyntö perustui nimenomaan erätunnukseen.

Jarkko nyökkäsi.

Kansion välilehdessä oli keskusarkiston tunnus. Sen alla näkyi luovuttajan vanha hallinnollinen viite ja päiväys, joka vastasi Hanna Vuorisen Vaskilahdessa näyttämää rekisterimerkintää. Asiakirjan yläreunassa oli sama erätunnus, jonka Jarkko oli ensin löytänyt vuoden 2023 luovutusluettelosta ja sen jälkeen vuoden 2014 laskutuserittelystä.

Hän vertasi tunnusta omaan muistiinpanoonsa merkki merkiltä.

Sama.

Kampanja-aineiston nimi täsmäsi. Vastaanottopäivä osui vuoden 2014 teknisen työpaketin ajanjaksoon. Paperi kuului samaan asiakirjaerään, jonka säilytysviite oli siirtynyt Vaskilahden vanhasta hallinnosta keskusarkiston järjestelmään.

Vasta sitten Jarkko katsoi varsinaista lomaketta.

Se ei näyttänyt miltään, minkä olisi pitänyt odottaa yhdeksää vuotta.

Yläosassa oli luovutettu aineisto ja vastaanotto, alempana palautusta koskeva osa. Käsin täytettyjä kohtia, päiväyksiä, lyhyt työpaketin tunniste ja nimiä niissä paikoissa, joissa tavallisen työn kulku oli vaatinut vastuuhenkilön.

Palautusosan kentässä luki tekninen vastuuhenkilö.

Tero Niemelä.

Asiakirjan vastaanotto-osassa Teron kuittaus vahvisti aineiston tulleen tekniseen käsittelyyn hänen vastuullaan. Palautusosassa sama työpaketti oli merkitty valmiiksi ja aineisto palautetuksi luovuttajalle. Paperi ei kuvannut koko tuotantoketjua. Se kertoi, kuka otti tietyn erän tekniseen työhön, vastasi sen käsittelyn koordinoinnista ja palautti aineiston työn valmistuttua.

Kuvarinteessä Tero oli sanonut, ettei lähtisi muistista nimeämään yksittäisiä vuoden 2014 työpaketteja. Jos löytyisi työmääräys tai vastaanottolista, siitä voisi katsoa.

Tämä paperi teki juuri sen. Se ei muuttanut Teron aiempaa vastausta valheeksi, vaan täsmensi asian, johon muisti ei ollut riittänyt.

Jarkko kirjoitti:

2014 – tekninen vastuuhenkilö: Tero Niemelä / vastaanotto + palautus samassa ketjussa.

Sitten hän nosti katseensa työntekijään.

– Tarvitsen säilytysketjun niin pitkälle kuin sen voi näyttää.

Työntekijä avasi koneelta luettelon.

– Asiakirja on ollut osa luovuttajan hallinnollista alkuperäisaineistoa. Kun kokonaisuus siirrettiin kaupungin pitkäaikaissäilytykseen, tämä tuli mukana samassa sarjassa muiden luovutus- ja kuittausasiakirjojen kanssa.

Hän näytti siirtomerkinnän ja myöhemmän vastaanottotarkastuksen.

– Arkistollisesti alkuperäinen? Jarkko kysyi.

– Tämä on vastaanotettu alkuperäisasiakirjana, eikä luettelotiedoissa näy, että se olisi ollut välillä poissa kokonaisuudesta. Paperi ja merkintätapa ovat yhdenmukaiset sarjan muiden vuoden 2014 asiakirjojen kanssa. Rikosteknistä aitouslausuntoa minä en tee.

– Se riittää. Milloin saan varmennetun kopion?

– Teen luovutusarvion nyt. Jos estettä ei tule, se voidaan toimittaa tänään suojattuna sähköisenä jäljennöksenä. Varmennukseen tulee tieto siitä, että kopio vastaa tässä nähtyä alkuperäistä.

Jarkko sulki muistivihkonsa.

– Ja tieto Niemelän työstä tulee teillä tästä asiakirjasta, ei omasta muistista?

– Niin. Minä voin kertoa, mitä asiakirja ja sen säilytystiedot osoittavat.

– Hyvä.

***

Varmennettu kopio tuli keskiviikkona vähän ennen neljää.

Jarkko tallensi sen alkuperäisenä toimituksen lähdekansioon, teki työskentelyä varten erillisen kopion ja merkitsi kummankin yhteyteen keskusarkiston tunnuksen, vastaanottoajan ja oman käyntimuistionsa.

Sitten hän avasi vuoden 2014 laskutusaineiston.

Sama erätunnus löytyi yhdestä työselitteestä.

Tekninen koordinointi. Aineiston vastaanotto. Käsittelytyön organisointi. Palautuksen valmistelu.

Lasku ei nimennyt Tero Niemelää.

Siitä näkyivät yritys, ajankohta, erä ja työn sisältö. Vastaanotto- ja palautusasiakirja nimesi saman erän kohdalla ihmisen.

Jarkko luki molemmat uudelleen torstaiaamuna ennen kuin avasi vuoden 2018 aineiston.

Hän käytti vertailussa yhtä kysymystä:

Oliko Tero mukana, ja missä tehtävässä?

Vuonna 2014 vastaus oli nyt täsmällinen: nimetyn aineistoerän tekninen vastuuhenkilö ja käsittelyn koordinoija. Vuonna 2018 Jarkon omassa lähdekoosteessa Tero näkyi teknisen tuotannon ja arkistotyön tehtävissä kahdesta toisistaan riippumattomasta ammatillisesta lähteestä varmennettuna. Vuonna 2023 Aino oli vahvistanut hänen alihankkijatehtävänsä, Jarkko oli nähnyt hänet työssä Kuvarinteessä ja Tero oli itse kuvannut työnsä digitoinnin, vastaanoton, tarkistuksen ja luovutukseen valmistelun kautta.

Kolme vuotta.

Sama työn ydin.

Jarkko tarkisti sen jälkeen muut realistiset vaihtoehdot. Yksi nimi löytyi vuosilta 2014 ja 2018, mutta vuoden 2014 tehtävä oli tuotantotekninen eikä liittynyt aineistoerien koordinointiin. Toisen yritys näkyi vuosina 2018 ja 2023, mutta henkilöstö oli vaihtunut. Kolmas ihminen osui kahteen tapahtumaan kuvatuotannon hallinnossa, ei teknisessä arkistotyössä. Vanhaan aineistoon jäi myös aukkoja, eikä Jarkko käyttänyt puuttuvaa tietoa poissulkemiseen.

Puolenpäivän jälkeen hänellä oli yksi nimi, jonka kohdalla vastaava tekninen arkistokoordinointi voitiin hänen käyttämistään ja varmistamistaan lähteistä osoittaa vuosille 2014, 2018 ja 2023.

Tero Niemelä.

Jarkko tulosti lähdeketjun ja vei vuoden 2014 varmennetun kopion Päiville.

Päivi luki ensin yläreunan tunnisteet, sitten nimen.

– Ja sama erä kuin laskutuksessa?

Jarkko antoi toisen paperin.

– Sama tunnus. Lasku kuvaa työn sisällön, tämä nimeää vastuuhenkilön. Keskusarkisto varmisti säilytysketjun ja alkuperäisyyden arkistollisessa merkityksessä.

– Mitä tästä seuraa?

– Vuosi neljätoista ei ole enää yleinen yhteys. Hän on tässä työpaketissa tekninen vastuuhenkilö. Kahdeksantoista hänellä on vastaava arkistotyö varmennettuna. Tänä vuonna sama.

– Ainoa?

– Ainoa mitä?

Päivi nosti katseensa.

– Juuri noin. Kirjoita se oikein.

Jarkko avasi muistion.

– Tero Niemelä on ainoa henkilö, jonka vastaava tekninen arkistokoordinointi voidaan minun käyttämistäni ja varmistamistani lähteistä osoittaa vuosille 2014, 2018 ja 2023.

– Näytä vaihtoehdot.

Jarkko näytti kaksivuotiset osumat ja kohdat, joissa tehtävä tai henkilö vaihtui. Jos tieto puuttui, hän merkitsi sen puuttuvaksi eikä poissuljetuksi.

Päivi nojasi taaksepäin.

– Sitten lause kestää, kun lähderajaus on mukana. Mitä se ei tarkoita?

– Että Niemelä olisi murhaaja, että kaikki muut olisi suljettu pois tai että työjatkuvuus olisi rikosnäyttöä. En myöskään tiedä, epäileekö poliisi häntä.

– Hyvä. Jutun rakenne ei saa tietää sitä sinun puolestasi.

Jarkko avasi uuden tiedoston.

Ensimmäinen versio alkoi vuoden 2014 paperista.

Sen jälkeen tulivat 2018 ja 2023.

Päivi pysähtyi iltapäivällä yhteen lauseeseen.

– Tässä sanot ”sama henkilö kulkee kaikkien kolmen murhajakson läpi”.

– Ajankohtien osalta se pitää paikkansa.

– Ja rakenteellisesti paljon kovempi väite kuin faktasi.

Jarkko vaihtoi murhajakson KASVOT-kokonaisuudeksi.

– Parempi, Päivi sanoi. – Lukija tietää kyllä, miksi juttu tehdään nyt. Meidän ei tarvitse työntää häntä päätelmään.

Jarkko selitti tekstissä, miksi henkilötason jatkuvuus oli jäänyt aiemmin piiloon.

Seuraavaksi Päivi kysyi nimeämisen perustetta.

– Juttu on henkilötason jatkuvuudesta, Jarkko sanoi. – Hänen työroolinsa on dokumentoitu. Jos jätämme nimen pois vain siksi, että murhatutkinta tekee siitä epämukavan, jätämme olennaisen faktan pois. Emme väitä rikosta.

– Samaa mieltä. Silloin raja pitää myös kirjoittaa näkyviin.

Jutun loppupuolelle tuli suora toteamus: työjatkuvuus ei osoittanut Niemelän liittyvän henkirikoksiin, eikä poliisi ollut julkisesti nimennyt häntä rikoksista epäillyksi.

– Tässä jutussa lukija tekee epäilyn ilman meidän apuammekin, Päivi sanoi. – Raja kuuluu näkyviin.

Otsikko vaati kolme yritystä. Lopulta Päivi kirjoitti paperille:

Sama arkistokoordinaattori työskenteli KASVOT-aineistojen parissa 2014, 2018 ja 2023

– Nimi vasta ingressiin? Jarkko kysyi.

– Niin. Otsikko kertoo löydön. Teksti kertoo ihmisen.

Kello oli vähän yli kuusi, kun Päivi tarkisti vielä vuoden 2014 asiakirjan tunnisteen, laskutuksen, vuoden 2018 lähdekoosteen varmennukset ja Ainon kirjallisen vahvistuksen vuoden 2023 tehtävästä. Sitten hän sulki lähdekansion.

– Tämä on julkaistavissa.

Jarkko ei ollut huomannut odottavansa lausetta ennen kuin se tuli.

– Niin minustakin.

– Haluatko julkaista nyt?

Ensimmäinen vaisto oli kyllä. Tieto oli uusi, varmennettu ja selitti yhdeksän vuoden henkilöstövertailun aukkoa ilman jälkikäteen rakennettua muistamista.

– Haluan. Mutta vien tämän ensin Korpelalle.

– Miksi?

– Paperi voi olla poliisille tärkeä muutenkin kuin juttuna. En kysy lupaa julkaista. Annan löydön ja pyydän kommentin siihen, mitä he voivat sanoa työjatkuvuudesta.

– Milloin?

– Huomenna aamulla. Sovin sen jo, kun kopio tuli.

Päivi nyökkäsi.

– Sitten juttu jää valmiiksi tähän.

– Ei luonnokseksi.

– Ei. Valmiiksi.

Jarkko tallensi version ja teki erillisen lähdeluettelon. Jokaisen julkaistavan väitteen vieressä oli varmennusreitti. Lähdesuojan alaisten ihmisten nimet eivät lähteneet poliisille, mutta vuoden 2014 asiakirjakopion, keskusarkiston tunnisteet ja kolmivuotisen vertailun todennettavat kohdat hän pystyi antamaan Johannalle ilman niitä.

***

Johanna oli perjantaiaamuna yksin pienessä neuvotteluhuoneessa, kun Jarkko tuli poliisitalolle.

Ei Anttia. Ei viestintää. Ei virallista tiedotustilaa.

Pöydällä oli vain muistilehtiö ja vesilasi.

– Sinulla on alkuperäisestä varmennettu kopio? Johanna kysyi heti.

– On.

Jarkko laski paperit hänen eteensä: vuoden 2014 varmennetun jäljennöksen, keskusarkiston tiedon säilytysketjusta ja oman tiiviin kolmen vuoden koosteensa.

Johanna katsoi ensin erätunnuksen, sitten nimen.

Tero Niemelä.

Johannan kasvoilla ei näkynyt sellaista reaktiota, jota toimittaja olisi voinut käyttää lähteenä.

– Keskusarkisto varmisti tämän alkuperäisenä vastaanotetuksi asiakirjaksi, Jarkko sanoi. – Sama erätunnus on vuoden 2014 laskutusaineistossa. Lasku nimeää yrityksen, erän ja työn sisällön. Tämä paperi nimeää Niemelän tekniseksi vastuuhenkilöksi samalle erälle.

– Ja 2018 sekä 2023?

– Kahdeksantoista tekninen arkistotyö on varmennettu omista lähteistäni kahdesta suunnasta. Tämän vuoden tehtävän Aino on vahvistanut, ja olen nähnyt työn itse.

Johanna luki koostetta.

– ”Ainoa lähteistä osoitettava nimi.”

– Tarkoituksella näin. Muut realistiset osumat jäävät kahteen vuoteen tai eri tehtäviin. En väitä, että jokainen työntekijä olisi täydellisesti yksilöity.

Johanna nyökkäsi.

– Tämä on meille käyttökelpoinen lähtökohta. Meidän pitää hankkia aineisto omalla menettelyllä ja tarkistaa ketju itse.

Jarkko jätti hänelle varmennetun kopion ja koosteen version, jossa ei ollut luottamuksellisten lähteiden nimiä.

Hetken ajan pöydällä ei ollut muuta kuin työ.

Jarkko antoi Johannan lukea.

Kun Johanna nosti katseensa, Jarkko sanoi:

– Juttu on valmis.

Johanna ei kysynyt, mikä juttu.

– Niemelä nimellä?

– Nimellä. Hänen työroolinsa on dokumentoitu. Juttu ei väitä hänen liittyvän murhiin eikä sano poliisin epäilevän häntä.

– Milloin aiotte julkaista?

– Meidän puolestamme tänään.

Johanna katsoi paperia uudelleen.

– Pyydän, ettette julkaise vielä.

Jarkko nojasi tuolin selkänojaan.

Lause ei tullut yllätyksenä. Sen sisältö jäi vielä auki.

– Millä perusteella?

– Me tarkistamme parhaillaan Niemelän tämän vuoden toimintaa ja hänen vanhoja työyhteyksiään.

Jarkko odotti.

– Jos hänen nimensä ja juuri vuoden 2014 koordinointiyhteytensä tulevat nyt julkisiksi, hän saa samalla tietää täsmällisesti, mihin suuntaan tarkistus on edennyt.

– Tuo on yleinen tutkintaperuste. Sillä voisi pyytää melkein minkä tahansa jutun odottamaan.

– Siksi en jää siihen.

Johanna piti katseensa Jarkossa.

– Meillä on lisäksi peruste pitää mahdollisena, että sarja voi jatkua ja sillä voi olla uusi kohde. Emme tiedä, onko sellaista henkilöä, saati kuka hän olisi.

Jarkko ei kirjoittanut heti.

– Onko kyse välittömästä vaarasta vai siitä, että joku saattaa joskus olla vaarassa, jos teidän arvionne on oikea?

– Ei vielä sellaisesta välittömästä vaarasta, että tietäisimme teon olevan käynnissä tai pystyisimme nimeämään vaarassa olevan ihmisen. Tutkimme aktiivista murhasarjaa, joka on juuri vaatinut uuden uhrin. Siksi uutta tekoa ei voida sulkea pois. Niemelä on noussut vakavasti tarkistettavaksi, ja varmistamme parhaillaan juuri hänen vuoden 2014 työyhteyttään. Jos hän saa nyt tietää, mihin olemme päässeet, hän voi muuttaa toimintaansa tai aineisto voi vaarantua. Se voi myös vaikeuttaa mahdollisen uuden kohteen tunnistamista, jos sarja jatkuu.

Jarkko kirjoitti vihkoon kolme kohtaa.

nykyinen toiminta

vanhat yhteydet

uusi kohde mahdollinen

Hän nosti katseensa.

– Epäileekö poliisi Tero Niemelää murhista?

– En vahvista sinulle rikosepäilyn tarkkaa asemaa enkä sen perustetta. Sanon, että hänen toimintaansa tarkistetaan nyt vakavasti ja että julkinen nimeäminen voisi haitata tutkintaa, aineiston turvaamista ja mahdollisen uuden kohteen selvittämistä.

– Ja sinä haluat, että minä jätän jutun pöydälle sen perusteella, mitä en saa tarkistaa.

– Haluan, että arvioit sen perusteella, mitä pystyn kertomaan vaarantamatta samaa asiaa, jonka vuoksi pyydän lykkäystä.

Jarkko katsoi Johannaa pitkään.

– Vuonna neljätoista minäkin olin varmistanut tietoni.

– Olit.

– Ja sinun mielestäsi julkaisu silti haittasi tutkintaa.

– Haittasi.

– En minäkään ole muuttanut mieltäni siitä, että se oli julkaistavissa.

Johanna nyökkäsi.

– En pyydä muuttamaan historiaa. Nyt pyydän vain, ettette kerro Niemelälle julkisuuden kautta juuri nyt, mitä yhteyttä me olemme vahvistamassa.

Jarkko napautti kynän korkkia vihon reunaan.

– Kuinka kauan?

– Kunnes tämä tutkinta- ja turvallisuusperuste poistuu tai muuttuu. Me kerromme, kun meidän arviomme muuttuu. Te päätätte, mitä sillä tiedolla teette.

– Ette saa veto-oikeutta, jutun ennakkotarkastusta ettekä avointa lupausta odottaa niin kauan kuin tutkinta haluaa.

– En pyydä mitään niistä. Pyydän rajattua lykkäystä.

Jarkko sulki kynän.

– En lupaa sitä tässä huoneessa.

– Hyvä.

– Hyvä?

– Se kuuluu sinun toimituksellesi, ei minulle.

Jarkko keräsi omat paperinsa ja jätti varmennetun kopion sekä poliisille tarkoitetun koosteen pöydälle.

Johanna ei pysäyttänyt häntä ovella eikä yrittänyt antaa mukaan yhtä lisälausetta, jolla pyyntö olisi muuttunut helpommaksi hyväksyä.

***

Päivi kuunteli Jarkon selostuksen loppuun keskeyttämättä.

He istuivat hänen työpisteensä vieressä pienessä palaverihuoneessa, jonka ovi oli kiinni. Jarkon kannettava oli pöydällä. Valmis juttu oli auki julkaisuikkunassa.

Otsikko näkyi ylimpänä.

Sama arkistokoordinaattori työskenteli KASVOT-aineistojen parissa 2014, 2018 ja 2023

Ingressissä oli Tero Niemelän nimi.

Päivi katsoi hetken näyttöä ennen kuin puhui.

– Mitä Korpela sanoi täsmälleen?

Jarkko kertasi Johannan sanat niin tarkasti kuin pystyi.

Poliisi tarkisti Teron vuoden 2023 toimintaa ja vanhoja työyhteyksiä. Julkinen nimeäminen voisi kertoa hänelle juuri sen yhteyden, jota poliisi oli varmistamassa. Aktiivinen murhasarja oli juuri vaatinut uuden uhrin, eikä uutta tekoa voitu sulkea pois. Poliisi ei kuitenkaan tiennyt teon olevan käynnissä eikä pystynyt nimeämään ketään juuri sillä hetkellä vaarassa olevaksi. Pyyntö oli tilapäinen. Poliisi ei vaatinut jutun ennakkotarkastusta eikä pysyvää päätösvaltaa.

Päivi varmisti vielä, mitä Johanna oli jättänyt auki. Aineiston turvaamisen tarkkaa kohdetta tämä ei ollut kertonut eikä mahdollista uutta kohdetta pystynyt yksilöimään. Tutkinta- ja turvallisuusperustetta ei voinut tarkistaa muualta paljastamatta samalla, mitä toimitus oli löytänyt.

– Eli jutun faktat me voimme tarkistaa. Tätä perustetta emme samalla tavalla.

– Niin. Mutta se on yksilöity henkilöön, juuri tähän työyhteyteen ja siihen, mitä nimeäminen voisi nyt tehdä tutkinnalle. Ja jos sarja jatkuu, se voi vaikeuttaa uuden kohteen löytämistä.

Päivi siirsi katseensa artikkeliin.

– Jos julkaistaan nyt, mitä saadaan?

– Oikea ja uusi juttu ensimmäisenä. Todennäköisesti myös valtakunnallinen jatko muutamassa minuutissa, koska nimi on konkreettinen.

– Ja jos odotetaan?

– Joku muu voi löytää saman. Poliisi voi tiedottaa ennen meitä. Tero voi joka tapauksessa saada tietää, että häntä tarkistetaan. Ja meidän oma löytö voi menettää uutisarvoa.

– Eli toimituksellinen hinta on todellinen.

– On.

Päivi nojasi käsillään pöytään.

– Entä jos Korpela on väärässä?

– Silloin olemme lykänneet julkaistavissa olevaa juttua turhaan.

– Entä jos hän on oikeassa?

Jarkko katsoi ingressissä olevaa nimeä.

– Silloin me voimme varoittaa ihmistä, jonka toimintaa poliisi yrittää selvittää, vaarantaa aineistoa ja vaikeuttaa mahdollisen uuden kohteen löytämistä, jos sarja jatkuu.

Päivi ei sanonut mitään hetkeen.

Toimituksen äänet tulivat oven läpi vaimeina. Puhelin soi jossain ulkopuolella. Joku nauroi liian kovaa ja hiljeni saman tien. Päivän uutisvirta jatkui riippumatta siitä, mitä he päättäisivät yhdestä jutusta.

– Minusta lykätään, Päivi sanoi.

Jarkko nyökkäsi.

Hän oli tullut samaan tulokseen matkalla poliisitalolta, mutta vasta Päivin sanomana siitä tuli toimituksen päätös.

– Rajatusti, hän sanoi.

– Rajatusti. Ei ”kunnes poliisi antaa luvan”. Ei sellaista kirjata mihinkään.

– Uusi arvio heti, kun tutkinta- ja turvallisuusperuste muuttuu.

– Tai jos me saamme sellaista uutta tietoa, jonka vuoksi oma arvio muuttuu ennen sitä.

– Niin.

Päivi osoitti juttua.

– Tekstiin ei kosketa tämän takia.

– Ei nimeä pois varmuuden vuoksi.

– Ei muuteta valmista juttua sellaiseksi, jonka poliisin olisi helpompi hyväksyä. Ongelma ei ole sisältö. Ongelma on hetki.

Jarkko tallensi artikkelin vielä kerran.

– Teroa ei kontaktoida nyt.

– Ei. Jos päätämme julkaista, kommenttikierros arvioidaan siinä vaiheessa. Nyt koko lykkäyksen peruste on se, ettei hänelle kerrota meidän löytäneen tätä yhteyttä.

Jarkko sulki lähdeluettelon.

Päivi nousi.

– Pidä lähteet lukossa ja teksti valmiina. Minä merkitsen toimituksen päiväkirjaan, että julkaisu on siirretty tutkinta- ja turvallisuusperusteen vuoksi ja päätös arvioidaan uudelleen. En kirjoita sinne poliisin hyväksyntää, koska sellaista ei ole.

– Hyvä.

Päivi avasi oven ja pysähtyi vielä.

– Ja tee välillä jotain muuta. Muuten katsot tuota nimeä koko iltapäivän ja alat keksiä siihen tietoa, jota meillä ei ole.

– Minulla on varmasti kolme muuta uutista, joita en halua tehdä.

– Erinomaista. Aloita niistä.

Ovi sulkeutui.

Jarkko jäi hetkeksi yksin.

Julkaisuikkunan oikeassa reunassa oli kaikki, mitä hän yleensä tarkisti viimeisen kerran ennen julkaisupainikkeen painamista: otsikko, ingressi, pääkuva, linkit ja jutun tila. Hän avasi esikatselun.

Tero Niemelän nimi näkyi siinä tavallisen ihmisen nimenä.

Jokainen julkaistava lause kesti Jarkon tekemät tarkistukset.

Hän ei poistanut nimeä.

Hän ei pehmentänyt otsikkoa eikä lisännyt Johannalta saatua tietoa juttuun.

Jarkko tallensi tekstin uudelleen, lukitsi vuoden 2014 varmennetun kopion lähdekansioon ja sulki esikatselun.

Juttu jäi järjestelmään valmiina.

Tällä kertaa hän tiesi täsmälleen, miksi se ei ollut etusivulla.